effective Assistance of Counsel

333 McMann v. Richardson, 397 U. S. 759, 771 n.14 (1970). ”jos perustuslain takaama oikeus asianajajaan palvelee tarkoitustaan, vastaajia ei voida jättää epäpätevien asianajajien armoille . . . .”397 US 771. Tästä seuraa, että kuudennella muutoksella ei ole oikeutta tehokkaaseen apuun, jos kuudennella muutoksella ei ole oikeutta neuvontaan. Wainwright v. Torna, 455 U. S. 586 (1982) (summittaisesti toteamalla, että vastaaja ei saa esittää tehotonta avunantovaatimusta sellaisen menettelyn yhteydessä, jossa hänellä ei ollut perustuslaillista oikeutta asianajajaan).

334 esim., Geders v. Yhdysvallat, 425 U. S. 80 (1976) (trial judge barred consultation between defenter and attorney overnight); Herring v. New York, 422 U. S. 853 (1975) (application of statute to Barel defense counsel ’ s making final summation).

335 Strickland v. Washington, 466 U. S. 668, 686 (1984).

336 Lafler v. Cooper, 566 U. S.__, nro 10-209, slip op. (2012) (virheelliset neuvot valitusperusteneuvottelujen aikana).

337 Powell v. Alabama, 287 U. S. 45, 71-72 (1932); Glasser v. Yhdysvallat, 315 U. S. 60, 70 (1942).

338 Glasser v. Yhdysvallat, 315 U. S. 60 (1942).

339 Herring v. New York, 422 U. S. 853, 858 (1975). ”oikeus avustaa neuvojaa on ymmärretty tarkoittavan, että ei voi olla mitään rajoituksia neuvonantajan tehtävälle puolustettaessa rikossyytettä sopusoinnussa vastustavan factfinding-prosessin perinteiden kanssa, joka on perustuslainmukaistettu kuudennessa ja neljännessätoista lisäyksessä.”422 U.S. 857.

340 425 U. S. 80 (1976).

341 Geders erotettiin teoksessa Perry v. Leeke, 488 U. S. 272 (1989), jossa oikeus piti voimassa oikeuden määräyksen, jonka mukaan vastaaja ja hänen asianajajansa eivät saa neuvotella 15 minuutin tauon aikana vastaajan suoran todistuksen ja ristikuulustelun välillä.

342 esim., Ferguson v. Georgia, 365 U. S. 570 (1961) (jossa Georgian perussäännössä ainoastaan estettiin vastaajien valaehtoinen todistajanlausunto, vastaajalla oli oikeus asianajajan apuun esittäessään vastaamattoman lausunnon, jonka hän sai Georgian lain mukaan); Brooks v. Tennessee, 406 U. S. 605 (1972) (alternative holding) (laki, joka velvoittaa vastaajan todistamaan ennen muita todistajia puolustukseen tai menettämään oikeuden todistaa eväsi häneltä asianmukaisen prosessin riistämällä häneltä taktiset neuvot siitä, todistaako ja milloin).

343 United States v. Morrison, 449 U. S. 361 (1981) (oikeus oletti, että tutkijat, jotka tapasivat vastaajan toisessa asiassa ilman asianajajan tietoa tai lupaa ja jotka väheksyivät asianajajaa ja ehdottivat, että tämä voisi pärjätä paremmin ilman häntä, puuttuivat asianajajaan, mutta oikeus katsoi, että jos edustukselle ei osoitettu kielteisiä seurauksia, syytteen hylkääminen oli sopimaton lääke).

344 Cuyler v. Sullivan, 446 U. S. 335, 344 (1980).

345 Id.

346 315 U. S. 60 (1942).

347 Holloway v. Arkansas, 435 U. S. 475 (1978). Oikeus oli nimittänyt asianajajan.

348 Cuyler v. Sullivan, 446 U. S. 335, 348-50 (1980). Accord But see Wood v. Georgia, 450 U. S. 261 (1981) (jossa asianajajan pidättämä vastaajien työnantaja oli ristiriidassa heidän etujensa ja työnantajan etujen välillä, ja kaikki tosiasiat olivat tiedossa oikeudenkäynnin tuomari, hänen olisi pitänyt tiedustella lisää); Wheat v. Yhdysvallat, 486 U. S. 153 (1988) (käräjäoikeus oikein eväsi vastaajan luopumisen oikeudesta konfliktittomaan edustukseen; erillinen edustusmääräys on perusteltu asianajajan eturistiriidan todennäköisyydellä). Jos väitetty ristiriita ei perustu yhteiseen edustukseen vaan esimerkiksi aikaisempaan toisen asiakkaan edustamiseen, vastaajaa voidaan vaatia mahdollisen konfliktin lisäksi osoittamaan todellista ennakkoluuloisuutta. Mickens v. Taylor, 535 U. S. 162 (2002). Aikaisemmista tapauksista, joissa on esitetty suorempia vastaajan oikeuksien loukkauksia, katso Glasser vastaan Yhdysvallat, 315 U. S. 60 (1942), Yhdysvallat vastaan Hay-man, 342 U. S. 205 (1952) ja Ellis vastaan Yhdysvallat, 356 U. S. 674 (1958).

349 McMann v. Richardson, 397 U. S. 759, 768-71 (1970), tuomioistuin totesi, että se, tarjosiko puolustusasianajaja riittävän edustuksen, kun se neuvoi syyllistä, ei riipu siitä, pitäisikö tuomioistuin takautuvasti hänen neuvojaan oikeina vai väärinä ”vaan siitä, kuuluiko tämä neuvo asianajajilta rikosasioissa vaadittavan toimivallan piiriin.”Katso myös Tollett v. Henderson, 411 U. S. 258, 266-69 (1973); United States v. Agurs, 427 U. S. 97, 102 n.5 (1976).

350 466 U. S. 668 (1984). Strickland liittyi pääoman tuomitsemiseen, ja tuomioistuin oli jättänyt avoimeksi sittemmin ratkaistun kysymyksen siitä, mitä standardeja voitaisiin soveltaa tavanomaisessa tuomitsemisessa, jossa on yleensä paljon enemmän harkintavaltaa kuin pääoman tuomitsemisessa, tai syyllisyys/syyttömyysvaiheessa pääoman oikeudenkäynnissä. 466 USA, 686.

351 Hovi korostaa usein, että Strcklandin testi on välttämättä vaikea läpäistä: Neuvontavaatimusten tehoton avustaminen voi asettaa luopumis-ja menettämissäännöt kyseenalaisiksi ja muutoin uhata kontradiktorisen järjestelmän eheyttä, jos asianajajan toiminnan laaja-alaista, jälkikäteen tapahtuvaa kyseenalaistamista rohkaistaan vapaasti. Esim. Harrington v. Richter, 562 U. S.__, nro 09-587, slip op. at 15 (2011). Lisäksi, tehoton avustaminen asianajajan vaatimukset usein väitetään liittovaltion tuomioistuimessa tukemaan vetoomuksia writs habeas corpus jätetty valtion vankeja. Vuonna 1996 annettu terrorisminvastainen ja tehokas Kuolemanrangaistuslaki (Aedpa) teki Stricklandin vaatimuksen onnistuneesta esittämisestä habeas-kontekstissa, toisin kuin suorasta uudelleentarkastelusta. Pubi. L. Nro 104-132 , 104§, 110 Stat. 1218-1219, muutettaessa 28 U. S. C. § 2254. Jälkeen kulkua Aedpa, yksi on mentävä osoittaa, että valtion tuomioistuin soveltaa liittovaltion lakia väärin myös osoittaa, että tuomioistuin väärin perustettu korkeimman oikeuden ennakkotapaus tavalla, joka ei oikeudenmukainen ajatteleva juristi voisi pitää kohtuullisena. Harrington vastaan Richter, 562 U. S.__, nro 09-587, slip op. klo 10-14, 15-16 (asianajajan päätös luopua veritodisteiden tutkimisesta pidetään ainakin kiistatta kohtuullisena). KS. myös Burt v. Titlow, 571 U. S.__, nro 12-414, slip op. (2013); Cullen v. Pinholster, 563 U. S. 170 (2011).

352 466 Yhdysvaltain 688, 689. KS.myös Maryland v. Kulbicki, 577 U. S.__, nro 14– 848, slip op. at 3 (2015) (per curiam) (kääntää lausunnon Marylandin korkein osavaltion tuomioistuin, joka totesi, että asianajaja oli tehoton, koska vastaajan asianajajat eivät kyseenalaista menetelmää, jota valtio käyttää analysoidessaan luodin sirpaleita, sillä perusteella, että tämä menetelmä ”oli laajalti hyväksytty” oikeudenkäynnin aikana, ja tuomioistuimet ”säännöllisesti myönsi todisteita”).

353 466 Yhdysvaltain 689. Strickland huomautti, että” Amerikan Asianajajaliiton standardit ja vastaavat ”saattavat heijastaa vallitsevia käytäntönormeja,” mutta ne ovat vain oppaita.” Tunnus. 688. Myöhemmissä tapauksissa ABA-standardit mainitaan myös vallitsevien käytäntönormien koetinkivinä. Esimerkiksi Wiggins v. Smith, 539 U. S. 510, 524 (2003) ja Rompilla v. Beard, 545 U. S. 374, 387 (2005). Mutta asiassa Bobby v. Van Hook oikeus katsoi, että kuudes piiri oli tehnyt virheen arvioidessaan asianajajan toimintaa 1980-luvulla vuoden 2003 ABA: n ohjeiden mukaisesti, ja totesi myös, että sen pitämistä ”ei tulisi pitää Oikeuttamisena siitä, että ohjeita käytettiin vähemmän kategorisesti vuoden 2003 jälkeisen edustuksen arvioimiseen.” . 558 U. S.__, nro 09-144, slip op. at 5 n. 1 (2009) (per curiam).

354 Strickland, 466 USA at 689. Tarkoituksena on ”ei parantaa oikeudellisen edustuksen laatua,. . . haluan vain varmistaa, että syytetyt saavat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.” Tunnus.

355 ei ole velvollisuutta avustaa vastaajaa väärän todistuksen esittämisessä, Nix v. Whiteside, 475 U. S. 157 (1986), eikä vastaajalla ole oikeutta vaatia asianajajaansa käyttämään ehdottomia haasteita valamiesten poissulkemiseksi rodun perusteella. Georgia v. McCollum, 505 U. S. 42 (1992). Myöskään asianajajan ”tehokas” apu ei takaa syytetylle sellaista ”mielekästä suhdetta”, että hänellä olisi oikeus saada lykkäystä asianajajan vaihtamiseksi oikeudenkäynnin aikana. Morris vastaan Slappy, 461 U. S. 1 (1983).

356 Strickland, 466 U. S. at 690. Katso myös Yarborough v. Gentry, 540 U. S. 1 (2003) (deference to attorney ’ s choice of tactics for closing argument); Burt, slip op. at 10 (2013) (Jos kohtuullinen tulkinta kirjaa osoitti, että rikollinen vastaaja väitti todellista syyttömyyttä, vastaajan asianajaja oli perusteltua peruuttaa syyllinen väite).

357 Strickland, 466 Yhdysvaltain 691. KS. myös Woodford v. Visciotti, 537 U. S. 19 (2002) (valtion tuomioistuimet olisivat voineet kohtuudella päätellä, että lieventävien todisteiden esittämättä jättäminen oli ”vakavien” raskauttavien tekijöiden edellä); Schriro v. Landrigan, 550 U. S. 465 (2007) (federal district court was within its discretion to conclude that attorney ’ s failing to present align evidence maked no difference in sentencing).

358 ei ole velvollisuutta esittää muutoksenhaussa kaikkia vastaajan vaatimia ei-taloudellisia seikkoja. Jones v. Barnes, 463 U. S. 745 (1983) (nimitetty asianajaja voi käyttää ammatillista arvostelukykyään ratkaistessaan, mitkä asiat otetaan parhaiten esille valituksessa).

359 466 Yhdysvaltain 699. Accord Wong v. Belmontes, 558 U. S.__, nro 08-1263 (2009) (per curiam); Darden v. Wainwright, 477 U. S. 168 (1986) (päätös olla esittämättä lieventäviä todisteita).

360 KS. Buck v. Davis, 580 U. S.__, nro 15-8049, slip op. at 17 (2017) (päätellen, että ”O competent defense attorney would introduct” evidence that his customer was a future danger because of his racesa); KS. myös Hinton v. Alabama, 571 U. S.__, nro 13-6440, slip op. (2014) (per curiam) asianajajan palkkaaminen kyseenalaisesti pätevästä asiantuntijatodistajasta, koska hän on väärässä uskoessaan varattoman vastaajan puolesta maksettavien varojen lainmukaiseen rajaan, on tehotonta apua); Sears v. Upton, 561 U. S. 945, 952 (2010) (päätellen, että puolustusasianajajan lieventäviä todisteita koskevan tutkimuksen ”pintapuolinen luonne” oli perustuslaillisesti tehoton); Porter v. McCollum, 558 U. S. 30, 40 (2009) (toteamalla, että asianajajan epäonnistuminen todistajien haastattelemisessa tai arkistojen tutkimisessa kuolemanrangaistusoikeudenkäynnin rangaistusvaiheen valmistelussa oli tehotonta asianajajan apua); Rompilla v. Beard, 545 U. S. 374 (2005) (päätellen, että vastaajan asianajajat eivät olleet tutustuneet oikeudenkäynnin pöytäkirjoihin aiemmasta tuomiosta, johon asianajajat tiesivät syyttäjän nojaavan perustellessaan kuolemanrangaistusta, oli riittämätön); Wiggins v. Smith, 539 U. S. 510 (2003) (jonka mukaan asianajajan laiminlyönti tutkia vastaajan henkilöhistoriaa ja esittää tärkeitä lieventäviä todisteita capital sentencing-tuomiossa oli objektiivisesti kohtuutonta).

361 KS. esim. Premo v. Moore, 562 U. S.__, nro 09-658, slip op. (2011).

362 Lafler v. Cooper, 566 U. S.__, nro 10-209, slip op. (2012). Jos valitusperustetta ei esitetä vastaajalle, kyse voi olla myös puutteellisesta edustuksesta. Missouri v. Frye, 566 U. S.___, nro 10-444, slip op. (2012) (”s yleinen sääntö, puolustusasianajaja on velvollisuus ilmoittaa muodollisia tarjouksia syyttäjän hyväksyä vetoomus ehdoilla, jotka voivat olla suotuisat syytetylle.”).

363 Padilla v. Kentucky, 559 U. S.__, nro 08-651, slip op. (2010).

364 559 U. S.__, nro 08-651, slip op. klo 8.

365 559 U. S.__, nro 08-651, slip op. klo 12-16.

366 In Chaidez v. Yhdysvallat, 568 U. S. ___ , Nro 11-820, slip op. (2013), tuomioistuin katsoi, että Padilla ilmoitti ”uusi sääntö” rikosprosessin, joka ei sovelleta ”takautuvasti” aikana vakuuksien tarkastelun tuomioita sitten jo lopullinen. Yhteisöjen tuomioistuimen rikosprosessia koskevien päätösten taannehtivaa soveltamista käsitellään edellä III artiklan 2 jaksossa. Tuomiovalta ja tuomiovalta: lauseke 1. Tapaukset ja kiistat; toimivallan myöntäminen: tuomiovalta ja toimivalta-tapaukset ja kiistat: todellisen edun vaatimukset: Taannehtivuus vs. Prospektiivisuus.

367 Fryen tuomioistuin totesi, että Bureau of Justice Statistics-viraston mukaan yhdeksänkymmentäseitsemän prosenttia liittovaltion viimeaikaisista tuomioista ja yhdeksänkymmentäneljä prosenttia osavaltion viimeaikaisista tuomioista oli seurausta syyllisistä vetoomuksista. Hill v. Lockhart oli aiemmin luonut perustan kuudennen lisäyksen haastamiselle tuomioon, joka perustuu syytesopimukseen, jos vastaaja voisi osoittaa hyväksyneensä väitteen saatuaan tehottoman avustuksen asianajajalta. Frye ja Lafler tunnustivat, että pelkästään tehottomista neuvotteluista johtuva ennakkoluuloisuus on mahdollista riippumatta myöhemmän tuomion oikeudenmukaisuudesta sen jälkeen, kun tuomioistuimelle on myöhemmin esitetty vetoomus tai oikeudenkäynti on käyty kokonaisuudessaan.

368 Katso Strickland, 466 US 694. Tämä mittapuu ei vaadi, että ”vastaaja osoittaa, että asianajajan puutteellinen käytös todennäköisemmin kuin ei muuttanut lopputulosta tapauksessa.” Tunnus. 693. Samalla tuomioistuin on tullut siihen tulokseen, että Stricklandin ennakkoluulotutkintaa sovelletaan tapauksiin, joissa lieventäviä todisteita on esitetty vain ”vähän tai ei lainkaan”. KS.Sears v. Upton, 561 U. S. 945, 955 (2010); Porter v. McCollum, 558 U. S. 30, 40 (2009) (evaluating the totality of mitigating evidence ”to conclusion that there was” a reasonable probability that the advisory jury—and the sentencing judge—’would have Loys a different balance’ ”but for the counsel’ s deficiences). Tuore esimerkki rikollisesta vastaajasta, joka onnistui Stricklandin testin ennakkoluulopiikissä, katso Buck v. Davis, 580 U. S.__, nro 15-8049, slip op. at 18-19 (2017) (toteamalla, että tapauksessa, jossa pääomatuomiomenettelyn painopiste oli vastaajan todennäköisyydellä uusintarikoksesta, puolustusasianajaja oli ollut tehoton ottamalla käyttöön rasistisesti syytetyn todistuksen vastaajan tulevasta vaarallisuudesta, ja ”helponable valamiehet olisivat hyvinkin voineet arvostaa koskien keskeistä kysymystä ennen heitä.”).

369 KS. esim. Smith v. Spisak, 558 U. S. 139, 154-56 (2010). Asiassa Hill v. Lockhart, oikeus sovelsi Stricklandin testiä asianajajan päätöksiin hyväksyä sopimus, ja katsoi, että vastaajan on osoitettava kohtuullinen todennäköisyys, että ilman asianajajan virheitä vastaaja ei olisi myöntänyt syyllisyyttään ja olisi vaatinut päästä oikeuteen. 474 U. S. 52, 59 (1985). Näin ollen ennakkokysymys siitä, milloin asianajajan puutteellinen toiminta saa vastaajan myöntymään syyllisyyteen sen sijaan, että hän menisi oikeuteen, ei ole se, olisiko oikeudenkäynti johtanut syyttömään tuomioon. Roe v. Flores-Ortega, 528 U. S. 470, 482-83 (2000). Sen sijaan kyse on siitä, oliko vastaaja ennakkoluuloinen ”koko oikeusprosessin kieltämisestä . . . siihen hänellä oli oikeus.” Tunnus. 483. Tämän seurauksena ennakkoluuloja voi olla hyvin vaikea todistaa, jos vastaajan päätös oikeudenkäyntiin menemisestä kääntyy hänen menestymismahdollisuuksiinsa ja niihin mahdollisuuksiin vaikuttaa asianajajan virhe. Premo v. Moore, 562 U. S. 115, 118 (2011). Kun vastaajan valinnalla hyväksyä sopimus ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hänen mahdollisuuksiensa kanssa oikeudenkäynnissä, esimerkiksi jos vastaaja on ensisijaisesti huolissaan tuomion seurauksista oikeudenkäynnin jälkeen tai vetoomuksen perusteella, vastaaja voi osoittaa ennakkoluuloisuutta esittämällä todisteita, jotka ovat yhtäaikaisia, kun hän hyväksyy kanneperusteen, että hän olisi hylännyt kanneperusteen ilman asianajajan virheellisiä neuvoja. KS. Lee v. United States, 582 U. S.__, nro 16-327, slip op. at 7-9 (2017) (tilalla, että vastaaja, jonka pelko karkotus oli ratkaiseva tekijä, hyväksyykö syyte sopimuksen voisi osoittaa ennakkoluuloja johtuvat hänen asianajajansa virheellinen neuvo, että törkeä syyte ei johda karkotus vaikka eri tulos oikeudenkäynnissä oli kaukainen).

370 506 USA 364, 368-70 (1993). Puolustusasianajaja ei ollut esittänyt tuomion aikana perustuslaillista vaatimusta, joka olisi pelastanut vastaajan kuolemantuomiolta. Ennakkotapaus, joka tuki vaatimusta, kumottiin tuomion julistamisen jälkeen, mutta ennen kuin vastaaja väitti habeas-tuomiossa saaneensa tehotonta apua. Oikeus katsoi 7-2, että vaikka asianajajan edustuksen riittävyyttä arvioidaan teon aikana voimassa olleiden normien mukaisesti, ennakkoluuloja arvioitaessa oli epäasianmukaista antaa vastaajalle hyötyä kumotusta oikeuskäytännöstä. Niin kauan kuin vastaajalta ei riistetty prosessuaalista tai aineellista oikeutta, johon hänellä olisi edelleen oikeus, vapautusta ei voida myöntää. 506 U. S. 372-73.

371 529 Yhdysvaltain 362 (2000).

372 529 USA 391-93. Jälkimmäinen esimerkki viittaa Nix. v. Whiteside, 475 U. S. 157, 175-76 (1986).

373 566 U. S.__, nro 10-209, slip op. (2012) (Scalia, J., with Roberts, C. J., and Thomas, J., eri mieltä); 566 U. S.__, nro 10-209, slip op. (2012) (Alito, J., eri mieltä).

374 Yhdysvallat v. Cronic, 466 U. S. 648, 658 (1984).

375 466 Yhdysvaltain 657, 659. Mutta katso Bell v. Cone, 535 U. S. 685 (2002) (lieventävien todisteiden ja loppupuheenvuorosta luopuminen kuolemanrangaistusasian rangaistusvaiheessa ei ollut syyttäjän tapauksen testaamisen laiminlyönti, kun lieventäviä todisteita oli esitetty syyllisyysvaiheen aikana ja kun väitteestä luopuminen vei taitavalta syyttäjältä mahdollisuuden vastaväitteisiin); Mickens v. Taylor, 535 U. S. 162 (2002) (se, että tuomari, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää asianajajan eturistiriidasta, ei tiedustellut, onko tällainen konflikti vahingollinen, ei peruste automaattiselle kumoamiselle). Teoksessa Wright v. Van Patten, 128 S. Ct. 743 (2008) (per curiam), korkein oikeus totesi, että se ei ole koskaan tehnyt päätöstä siitä, johtaako puolustusasianajajan liittyminen oikeussaliin kaiuttimen välityksellä sen sijaan, että hän olisi fyysisesti läsnä, niin huonoon suoritukseen, että Cronicin olisi sovellettava. Se, että tuomioistuin ei ole koskaan ratkaissut kysymystä, merkitsee sitä, että ” ei voida sanoa, että valtion tuomioistuin ’kohtuuttomasti soveli selvästi liittovaltion lakia'” ja sen seurauksena terrorismin vastaisen ja tehokkaan kuolemanrangaistuksen lain nojalla vuodelta 1996, 28 U. S. C. § 2254(d)(1), vastaajalla ei ole oikeutta habeas-vapautukseen. Tunnus. at 748 (lainaten Carey v. Musladin, 549 U. S. 70, 77 (2006), as to which see ”Limitations on Habeas Corpus Review of Capital Sentences” under Eighth Amendment, infra.

376 Cronic, 466 USA 659 n. 26.

377 Strickland ja Cronic ratkaistiin samana päivänä, ja oikeusistuimen lausunnossa mainittiin kummassakin toinen. Strickland, 466 U. S., 692; Cronic, 466 U. S., 666 n.41. Cronic olettama ennakkoluuloja voi olla asianmukaista, kun asianajaja ” yleinen suorituskyky ”kyseenalaistetaan, kun taas Strickland on yleensä sopiva testi” väitteet perustuvat tiettyihin virheisiin.”Cronic, 466 US 666 n.41. Cronicin kapeaa ulottuvuutta ovat havainnollistaneet myöhemmät päätökset. Puolustusasianajaja ei sinällään ole tehoton avunanto, jos hän ei tee valitusilmoitusta tai joissakin olosuhteissa edes neuvottele vastaajan kanssa valituksesta. Roe v. Flores-Ortega, 528 U. S. 470 (2000). Mutta katso Lozada v. Deeds, 498 U. S. 430, 432 (1991) (per curiam). Katso myös Florida v. Nixon, 543 U. S. 175 (2004) (Ei olettamaa ennakkoluuloista, kun vastaaja ei ole suostunut kestävään strategiaan asianajaja on riittävästi paljastanut ja keskustellut hänen kanssaan). Cronicista ja Stricklandista hieman poikkeava standardi hallitsee väittämiä eturistiriidoista. KS. keskustelu cuyler vastaan Sullivan kohdasta ”Protection of Right to remained Counsel”, supra.